[Tampereen sf-uutiset] marraskuun tiedote
Erkka Leppänen
sterle at iki.fi
Tue Nov 5 01:07:25 PST 2013
!
Lokakuun mafiaan osallistui taas tusinan verran ihmisiä. Puheenaiheena
olivat erinäiset kommunikaatiovälineet kirjekyyhkyistä kännyköihin ja
palantireista ansibeleihin.
Marraskuun mafia on tutulla paikallaan viikon päästä 12.11. klo 18:30
Kaksien Kasvojen alakerrassa. Puheenaiheena on nyt suomalainen scifin ja
fantasian kustannuspolitiikka koskien sekä kirjallisuutta että elokuvia.
Viime vuosina on ilmestynyt useita pienkustantamoita, jotka julkaisevat
rohkeasti sellaista spefi-kirjallisuutta, jota suuremmat kustantamot eivät
uskalla. Mutta kannattaako se? Myös kaikenlaisia indie-elokuvia tehdään
tekemisen ilosta, vaikka ne yleensä päätyvät vain pienen piirin tietoon.
Löytyykö sieltä kuitenkin katsomisen arvoisia helmiä?
Paikalla on myös myytävänä eräiden pienkustantamoiden julkaisuja, mutta ei
ostopakkoa.
Spektren ja TYRin yhteiset pikkujoulut pidetään Domus-klubilla perjantaina
29.11. Pikkujoulujen teema on tällä kertaa lainattu Orwellin "Vuonna
1984" -romaanista. Tästä tulee lähiaikoina lisätietoja.
Pikkujoulujen järjestäjätiimi kaipaisi edelleen kovasti lisää väkeä -
ihmisiä, jotka osaavat suunnitella tai edes kommentoida ohjelmaideoita ja
jotka ehtivät avuksi ostoksille määräpäivänä. Järjestäjät ovat tietysti
pikkujouluissa paremmassa asemassa kuin tavalliset prolet, joten kannattaa
tulla tiimiin. Minulle voi ilmoittautua.
Mainostettakoon vielä, että H.P. Lovecraft - Historiallisen seuran Tampereen
paikallisosasto järjestää oman mafiailtansa tiistaina 19.11. puheenaiheena
kaikkia spefistejä kiinnostava Edgar Allan Poe. Paikka on jälleen Kahdet
kasvot, mutta yläkerrassa ja alkamisaika on jo klo 18.
HPLHS (http://www.lovecraftseura.net/index.php/fi/) järjestää Tampereella
kuukausittain lukupiirejä tai teemallisia keskusteluiltoja. Jos haluat
seuran tamperelaiselle googlegroups-postituslistalle
(https://groups.google.com/forum/?hl=fi&fromgroups#!forum/hplhs-tampere)
minuun voi ottaa yhteyttä.
--
Erkka Leppänen
040 500 6048
sterle @ iki.fi
www.iki.fi/sterle/
More information about the Tampere
mailing list